1

FinnGen-tutkimuksen seuraavana kunnianhimoisena tavoitteena on selvittää, miten geenit vaikuttavat sairauksien etenemiseen ja ennusteeseen. Tätä varten on saatu uusi, yli 50 miljoonan euron rahoitus.

Näytteet biopankeista

FinnGen-hankkeessa hyödynnetään lähes kaikkien suomalaisten biopankkien keräämiä näytteitä. Perimästä saatava tieto eli genomitieto yhdistetään kansallisissa terveydenhuollon rekistereissä olevaan tietoon.

Tule mukaan

Näytteitä tarvitaan eri puolelta Suomea tuhansittain, sillä ratkaisut yksilöiden sairauksiin ja terveyteen löytyvät vain suuria massoja tarkastelemalla. Sinäkin voit osallistua antamalla biopankkisuostumuksen ja luovuttamalla näytteen.

Kaikki hyötyvät

FinnGen-tutkimuksen tuottama tieto jää suomalaisten biopankkien omistukseen ja on jatkossa tutkijoiden ja yritysten hyödynnettävissä. Tutkimuksen löydökset jalkautuvat aikanaan terveydenhuoltoon ja koko maailman käyttöön.

Tietosuoja

Tietosuojasta ja tietoturvasta huolehditaan FinnGen-hankkeessa äärimmäisen tarkasti. Osallistujien tietoja käsitellään koodattuina tietoturvallisessa ympäristössä. Terveysrekistereistä peräisin oleva tieto yhdistetään genomitietoon tutkimustunnisteen avulla.

Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus lisätä tietämystäsi FinnGenistä viihdyttävällä ja informatiivisella tavalla!

Pystytkö kuvittelemaan, miltä näyttää suurten ihmisjoukkojen geneettinen monimuotoisuus, tai hahmottamaan geenien sijaintia kromosomeissa suhteessa toisiin geeneihin?
Olemme yhdessä Aalto-yliopiston informaatiomuotoilun osaajien kanssa luoneet uuden helppokäyttöisen ja mukaansatempaavan viestintäkanavan. Skrollaile interaktiivisella verkkosivustollamme tutustuaksesi tarkemmin FinnGen-tutkimushankkeeseen ja sen tavoitteisiin, vaiheisiin sekä merkitykseen niin Suomessa kuin ympäri maailman.
""

Ajankohtaista

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutettu tutkimus osoitti, että parempaa lihasvoimaa tukeva geeniperimä ennustaa pienempää riskiä sairastua tyypillisimpiin kansansairauksiin ja pidempää elinikää. Kyseessä on kansainvälisesti tähän mennessä laajin perinnöllisen lihasvoiman ja sen yhteyttä sairastavuuteen käsittelevä tutkimus. Tutkimusaineistona oli yli 340 000 suomalaisen genomi- ja terveystiedot.
Suomalaisilta löydettiin uusi perinnöllinen sairaus, joka ilmenee rajuna mononukleoosina. Geenivirhe voi johdattaa monien eri sairauksien hoitoihin.

Suomalaiset biopankit ovat mukana FinnGen-tutkimuksessa.

Jokainen suomalainen voi olla osa tutkimusta antamalla suostumuksen oman näytteensä tallettamisesta biopankkiin.
Näytteitä käytettävissä
629 000
Tavoiteltu näytemäärä vuoteen 2023 mennessä 520 000.
Tämänhetkinen tutkimusaineisto
520 210
yhdistetty genomi- ja terveysrekisteritieto